Mainimg

Uutiset

Etusivu Ajankohtaista » Uutiset

Ari Sivula bloggaa: Joukkoistamalla lisäboostia agrobiotalouden tuote- ja palvelumyyntiin
19.04.

Jokainen yrittäjä tuntee lausahduksen ”asiakas on kuningatar tai kuningas”. Samaa toteaa myös Harvardin Professori Christensen: ”Asiakas on se, joka päättä, mikä yritys pysyy hengissä ja mikä taas ei”. Tämä johtaa väistämättä pohdintaan siitä, miten yritys voisi kytkeä asiakkaan ja potentiaalisen asiakkaan osaksi omaa toimintaansa. Ei riitä, että asiakasta kuunnellaan silloin tällöin tai tehdään asiakaskyselyitä, vaan asiakkaan tulisi olla mukana kiinteästi yrityksen toiminnassa aktiivisena toimijana.

 

Asiakkaat perustuvat nykypäivänä ostopäätöksensä useaan eri kriteeriin, mutta digitalisaatio on tuonut mukanaan erilaiset joukkopohjaiset ratkaisut, joista yksi esimerkki on jo paljon hyödynnetty vertaisarviointi.

 

Asiakas on lähtökohtaisesti yrityksen tehokkain myyjä. BrightLocalin mukaan 88 prosenttia luottaa verkossa oleviin vertaisarvioihin yhtä paljon kuin henkilökohtaisiin suosituksiin. Tällä on suora vaikutus yrityksen myyntiin. Google on näin ollen asiakkaalla tehokäytössä sosiaalisen median lisäksi. Määrä on valtaisa ja tulevaisuudessa se ei tule todellakaan laskemaan. Yritysten on viisasta pyrkiä löytämään ne mallit, millä  pystyvät osallistamaan nykyisen ja potentiaalisen asiakkaan omiin prosesseihinsa pelkästään jo myynnillisistä lähtökohdista.

 

Nämä kaikki asiat liittyvät ilmiöön, jota kutsutaan joukkoistamiseksi (engl. crowdsourcing). Siihen perustuvat uusista liiketoimintamalleista mm. Airbnb, Uber ja Alibaba. Äärimmilleen vietynä joukkoistaminen liiketoimintamallina on bisneksen orkestrointia, jossa työntekijät sekä asiakkaat tulevat yrityksen ulkopuolelta. Perinteisemmän liiketoiminnan valossa joukkoistaminen on organisoitu toimi, jossa yritys ulkoistaa jonkin etukäteen määritellyn tehtävän määrittelemättömälle joukolle henkilöitä yleensä digitaalisen ympäristön välityksellä.

 

Yrityksen on viisasta kytkeä nykyinen ja potentiaalinen asiakas osaksi prosessejaan, jotta joko sähköinen tai perinteinen ovipumppu alkaisi laulaa. Tämä voi tapahtua esimerkiksi jo yleisesti käytössä olevien kanavien, kuten Facebookin, Twitterin tai Instagramin välityksellä. Toisaalta, on olemassa myös ympäristöjä, jotka perustuvat puhtaasti joukkoistamiseen. Esimerkiksi graafisen suunnittellun ympäristö 99designs ja erilaisten teknisten haasteiden ratkaisuympäristö InnoCentive.

 

Yrityksen tulee pyrkiä määrittämään, mikä osa omassa toiminnassa olisi joukkoistettavissa ja ryhtyä pienellä kokonaisuudella pilotoimaan. Joukkoa voidaan hyödyntää esimerkiksi myyjänä blogien, sosiaalisen media ja muiden vastaavien ympäristöjen välityksellä.

 

Aloitin kirjoitukseni korostamalla nykyisen ja potentiaalisten asiakkaiden tärkeyttä ja hyödyntämistä liiketoiminnassa. Oma sisällöntuotanto on tärkeää yrityksissä asiakkaan auttamisen ja ehkä myös ohjaamisen vuoksi, mutta vielä tärkeämpää on se, mitä asiakkaat ja muut henkilöt Sinusta ja yrityksestäsi sekä tuotteistasi sanovat ja ajattelevat. Joukkoistamisella voidaan buustata tätä rajapintaa merkittävästi agrobiotalouden tuote- ja palvelumyynnissä positiivisessa mielessä.

 

Ari Sivula

 

Ari Sivula toimii Seinäjoen ammattikorkeakoulussa AB Seinäjoki –hankkeen projektipäällikkönä, jota toteutetaan yhteistyössä Into Seinäjoen, Luonnonvarakeskuksen ja Yliopistokeskuksen kanssa. Lisäksi Sivula tekee väitöskirjaa Vaasan yliopiston tuotantotalouden laitokselle aiheena joukkoistamisesta osana organisaation holistista innovaatiojohtamista. Sivula tulee väittelemään vuoden 2016 aikana.

 

 

AB Seinäjoki on mukana toteuttamassa Food Business Summitia Seinäjoella 14.-15.6.. Klikkaa tästä Food Business Summitin sivuille ja ilmoittaudu mukaan 


Takaisin uutisiin

Tätä sivustoa ylläpitää Into Seinäjoki Oy. Sivusto esittelee eteläpohjalaista agrobiotalouden laajaa osaamista ja tarjontaa yrityksille.

Mainostoimisto Semio | Tampere ja SeinäjokiWebio julkaisujärjestelmä, verkkosivujen ylläpito