Mainimg

Uutiset

Etusivu Ajankohtaista » Uutiset

Tervetuloa agrobiotalouden piilaaksoon!


24.02.

Mitä ihmettä, mikä agrobiotalouden piilaakso? Taasko jotakin uutta? Ei, ihan tuttua juttua ruuasta, ruokajärjestelmistä ja pellolta-pöytään-ketjusta.

 

Olemme tottuneet ajattelemaan, että biotalous on vahvasti metsää ja bioenergiaa. Biotalous on kuitenkin myös peltoja ja vesistöjä. Meillä Etelä-Pohjanmaalla biotalous yhdistyy nimenomaan peltoon ja elintarvikkeisiin, siis agrobiotalouteen.

 

Agrobiotalous pitää sisällään niin alkutuotannon, agroteknologian ja tuotantoteknologian kuin elintarvikejalostuksen, logistiikan ja kaupan. Mukaan mahtuvat myös kuluttajat, elämykset, hyvinvointi ja ympäristöasiat.

 

Huh, huh, voi melkein kysyä, mikä EI kuulu agrobiotalouteen! Niin tai näin, hyvällä syyllä Etelä-Pohjanmaata voi kutsua Suomen yhdeksi merkittävimmäksi ellei merkittävimmäksi maatalouden ja elintarviketeollisuuden keskittymäksi.

Tutustu puhutteleviin faktoihin täällä

 

No entä piilaakso, tai yhtä hyvin piilakeus. Miten se liittyy Etelä-Pohjanmaahan? Yhdysvaltain Piilaakso on paikka, jonne rahaa virtaa solkenaan. Toisekseen Piilaakso on tunnettu paikkana, jossa syntyy uusia keksintöjä, ja jossa perustetaan paljon uusia yrityksiä. Siellä on bisneskulttuuri, jossa ei pelätä riskinottoa. Yrittäjyys on vahvasti läsnä. Siihen kasvetaan tai ajattelutapa opitaan viimeistään yliopistossa. Opiskelijoita rohkaistaan tekemään patentteja ja perustamaan yrityksiä. Yrittäjiä puolestaan rohkaistaan yliopistollisiin jatko-opintoihin. Yrittäjyyden ja yliopiston liimaa toisiinsa myös vahva yhteisöllisyyden tunne. Alueen yritykset tukevat vahvasti yliopistoa ja siten varmistavat huippuosaajien ja -ideoiden saamisen myös tulevaisuudessa.

 

Piilaakson menestystä on selitetty erikoislaatuisella toimintaympäristöllä: mitä parempi ympäristö, sen paremmat liiketoiminnan edellytykset. Tämä puolestaan johtaa siihen, että uusia yrittäjiä pystytään “tukemaan” riskirahoituksella, jota on hyvin saatavilla. Myös rahoittajat ovat valmiita ottamaan riskejä.

 

Voisimmeko me toistaa Piilaakson tarinan Etelä-Pohjanmaalla? Mitä meillä on jo, että edes voimme asettaa tavoitteeksemme agrobiotalouden piilaakson? Alueen toimijoilla kaupungista tutkijoihin, kehittäjiin ja yrityksiin on vahva tahtotila: haluamme olla mukana kasvattamassa suomalaisista yrityksistä edelläkävijöitä globaalien agrobiotalouden erikoisosaamisen ja korkean arvonlisän ratkaisujen tarjoajina.  

 

Vahvuuttamme on myös esteetön vaikuttaminen. Maakuntamme on sopivan kokoinen. Päättäjiä on helppo lähestyä ja kontaktiverkot ovat tiiviit. Myös uudenlainen spiritti eli henki on nostanut vahvasti päätään: halutaan tosissaan luoda uutta agrobiotalouden ympärillä.

 

Haasteitakin toki on, mutta nehän on tehty voitettaviksi! Tullaksemme entistä vahvemmaksi keskittymäksi, tarvitsemme tarkan fokuksen ja yhteisen rintaman, jolla etenemme kohti tavoitetta. Olisiko mahdollisuus yhdistää suuret määrät dataa ja uudella tavalla yhdistellä sitä täysin uusiksi ratkaisuiksi? Tai löytyykö suuri mahdollisuus uusista energiamuodoista tai ravinteiden kierrätyksestä? Tähän olisi ainakin mahdollisuuksia maatalousvaltaisella alueella. Mahdollisuuksia on rajaton määrä, ennakkoluuloton ajattelu ja asioiden uudenlainen yhdistely on yksi avain uusien innovaatioiden syntymiseen.

 

Agrobiotalouden piilaaksossa tapahtuu! Vahvan osaamisen pohjalta on hyvä edetä. Keväällä järjestetään Komia Camp 2016 -innovaatioleiri uusien ruuanjakelukanavien ympärille. 14.-15.6.2016 Into Seinäjoki järjestää uudenlaisen agrobiotalouden tapahtuman Food Business Summitin. Sen tavoitteena on kerätä mukaan laajasti agrobiotalouden yrityksiä, kehittäjiä, tutkijoita ja myös kuluttajia. Tervetuloa mukaan tekemisen meininkiin!

 

 

Sanna Kankaanpää, puh. 0400 743 422, sanna.kankaanpaa(at)intoseinajoki.fi

 


Takaisin uutisiin

Tätä sivustoa ylläpitää Into Seinäjoki Oy. Sivusto esittelee eteläpohjalaista agrobiotalouden laajaa osaamista ja tarjontaa yrityksille.

Mainostoimisto Semio | Tampere ja SeinäjokiWebio julkaisujärjestelmä, verkkosivujen ylläpito